Yhteystiedot

Hallitus 2023

Puheenjohtaja

Teemu Ala-Hynnilä, tah@iki.fi, 040 801 9636

Kanalintuja olen metsästänyt jo kohta 20 vuotta, mutta kanakoiraharrastuksen pariin pääsin vasta muutama vuosi sitten. Ensimmäisen kanakoiran roduksi valikoitui kokonsa puolesta Bretoni. Sen kanssa vauhtia riittää ja aloittelevan kanakoiraharrastajan haasteet ovat tulleet tutuiksi. Lapin kairat koiran kanssa kuljettuina ovat usein mielessäni.

Varapuheenjohtaja

Mirva Paavola, mirva.paavola@icloud.com, 040 631 6464

Seisojaharrastukseni on alkanut kymmenisen vuotta sitten. Ensimmäinen seisojamme on weimarinseisojauros, jonka kanssa käynnistyi aktiivinen kanakoiraharrastus. Nyt taloudessamme on lisäksi weimarinarttu ja kaksi lyhytkarvaista saksanseisojanarttua. Metsästämme aktiivisesti koiriemme kanssa Kirkkonummi - Lappi välisellä alueella, vien koiriamme aika ajoin näyttelyihin ja kokeisiin sekä juoksen viikoittain lenkkejä koko lauman kanssa. Haluamme tarjota koirille jatkuvasti uusia metsästysmahdollisuuksia ja -haasteita. Hommassa itseäni kiehtoo monipuolisuus ja loputon mahdollisuus kehittää koiria ja omaa osaamista.


Rahastonhoitaja

Taneli Pokkinen, taneli.pokkinen@gmail.com, 0503157463

Monen vuoden metsästyksen ja erityisesti kanalinnustuksen tuloksena syttyi voimakas mielenkiinto seisojiin niiden monipuolisuuden takia. Viimein pitkähkön harkinnan ja odottelun jälkeen saatiin perheeseen ensimmäinen seisoja vuonna 2017. Tämän karkeakarvaisen saksanseisojan kanssa metsästetään monipuolisesti niin lintuja, jäniksiä kuin pienpetojakin. Lisäksi keväällä 2021 saatiin mahtava lyhytkarvainen saksanseisoja meille kasvamaan.
Koirien kanssa meillä harrastetaan monipuolisesti myös metsästyskauden ulkopuolella, erityisesti vetolajien parissa. Koirien kanssa reissataan riekkoreissut Lapissa kuin myös hiihtolomareissut laduilla.

Koetoiminta

Timo Helén, timo.helen@koskisen.com, 040 587 0176

Ensimmäinen seisoja tuli meidän talouteen -07 ja sen kanssa monipuolinen metsästys vei mennessään. Kotona on tällä hetkellä kolme seisojaa joilla kaikilla on metsästetty monipuolisesti linnuista pienpetoihin. Kaikilla olen myös käynyt kokeissa metsästyskautta "jatkamassa". Saksanseisoja on parhaimmillaan monipuolinen metsästyskoira, uskollinen "palvelija" isännälle ja huomaamaton kotioloissa. Seisojissa kiehtoo niiden lähes rajaton kapasiteeti oppia asioita jos isännällä taidot riittä opettaa eli valmista ei tule ikinä...

Jahtivastaava

Heidi Malmström, malmstrom.heidi@gmail.com, 045 895 1992

Olen Heidi Malmström Kirkkonummen Kylmälästä. Olen koko ikäni tehnyt töitä eläinten parissa niitä valmentaen ja hoitaen. Olen valmistunut urheilukoirahierojaksi Tampereen koirahierojakoulusta.




Kuvassa vasemmalta lukien: Satawarman Isänsä Poika, Satawarman Ingrid Tuulentyttö, Satawarman Laiha Lohtu ja Satawarman Thyra Tahtomieli

Koulutusvastaava

Katja Pyrhönen-Harju, satawarmankennel@gmail.com, 0405030347

Hei kanakoirilla metsästävät Kanta-Hämeen kerholaiset,

olen Katja Pyrhönen-Harju, tuore hallituksen jäsen. Vapaa-aikani pyörii lähes poikkeuksetta metsästyksen, koirien ja niiden kouluttamisen parissa.  Kotona asustaa muutama lyhytkarvainen saksanseisoja ja muutama karkeakarvainen mäyräkoira. 

Omia niistä kaksi seisojaa ja yksi mäyräkoira. 

Kasvatamme puolisoni, Mika Harjun,  kanssa harrastamiamme rotuja Satawarman-kennelnimellä.

Nähdään kerhon tapahtumissa


Sihteeri/Jäsensihteeri/verkkosivut

Jenni Ruotimo, jenni.ruotimo@gmail.com, 0451435154

Seisojien kanssa elettyä elämää on takana 15 vuotta. Monta seisojaa on tullut ja mennyt, ja kokemusta saanut tahtomattaankin kaikenlaisista seisojista.  Ensimmäinen seisoja oli korthalsingriffoni, joka rotuna onkin se eniten oma. Mukana matkassa ollut myös pari karkeakarvaista saksanseisojaa ja pari auvergnenseisojaa. Tällä hetkellä kotona seisojia edustaakin kaksi auvergnea ja yksi korthalsingriffoni. Seisojien kanssa metsästetään kaikkea mitä pystytään, pienpetopyynti on lähellä sydäntä näiden kanssa ja ympäri vuoden riittäkin töitä sillä saralla. Ison osan metsästyskaudesta vievät myös hirvi- ja peurajahdit. Taloudesta löytyy myös karjalankarhukoira ja suomenajokoira.


Toivottavasti tavataan kerhon tapahtumissa.

Pankkiyhteystiedot

Lammin Säästöpankki FI09 4260 0010 2918 44.

Voit lähettää hallitukselle viestin/palautetta myös sähköisellä lomakkeella:

Yhteydenotto